Burgerin blogi

Pidin Ropeconissa esitelmän Praedor-yleisösessioiden historiasta, valmisteluista ja peluuttamisesta. Esitelmän kalvot ovat liitteenä. Esitelmän jälkeen tuli useampikin kysely siitä miten minut saisi sinne tai tänne peluuttamaan.

Tulen kun kutsutaan ja kaikki alkaa yhteydenotolla, mieluiten sähköpostitse.

Jos paikka tai tapahtuma on sellainen, että kuka tahansa voi ilmoittautua sessioon, pientä pelimaksua vastaan tai ei, hintani on pullo coca-cola zeroa, tai kaksi pulloa jos paikka on niin kaukana, että minun täytyisi yöpyä matkalla. Jos paikka tai tapahtuma on kaukana, järjestelyt minun puoleltani voivat olla vaikeampia ja se mutkistaa aikatauluja, mutta minä vastaan niistä ja aiheutuneista kuluista.

Voin ottaa enintään kuusi pelaajaa ja pelaajien hankinta ja ilmoittautumiset ovat kutsuvan tahon vastuulla – eri paikoissa on erilaisia käytäntöjä. Session pituus on neljä tuntia. Praedor on kirjoitettu aikuisille ja nuorille aikuisille, mutta yleisösessioissa ikäraja voi olla alempikin. Muutan sisältöä ja kuvausta pöydässä olevan väen perusteella muutenkin. Käytämme yksinkertaistettuja valmishahmoja, eikä aikaisempaa kokemusta Praedorista tai ylipäätään roolipeleistä ei tarvita. Kiinnostus fantasiaan tai spekulatiiviseen fiktioon noin yleensä on toki eduksi.

Seuraavaksi pitää sopia ajankohta. Yritän rajoittaa yleisösessioiden määrän korkeintaan kahteen kuukaudessa ja mieluiten viikonloppuihin (lauantai). Toisinaan tästä voidaan joustaa, mutta joskus minulla on myös omia matkoja tai muita tapahtumia. Kellonaika on 12->, joskin kauempana olevien paikkojen osalta on huomioitava myös matka-aika. Tulen ja lähden yleensä junalla.

Kun kaikesta tästä on päästy yksimielisyyteen, lisään yleisöpelin omaan julkiseen keikkakalenteriini ja asia on sillä sovittu!

Ville Vuorelan Kavalan kirjan julkaisuesitelmä Ropeconissa 29.7.2023.

Kavala kirja on Praedor-roolipelin kuudes lisäkirja, joka täydentää maailmakuvauskirjojen sarjan. Kavala kirja vie meidät suurkaupunkien varjoihin, petollisiin maalaisidylleihin ja myrkkyä tihkuviin hoveihin. Varjot ovat täällä yhtä syviä, mutta hirviöt kulkevat kahdella jalalla. Kavalan kirjan pääpaino on Jaconian yhteiskunnassa ja ihmisissä, juonitteluseikkailuissa, valtapeleissä ja säätykuvauksissa.

Verivartion tarina jatkuu!

Taivaan Suuren Suden epäonninen valloitussota on saanut Jaconian hämmennyksen valtaan. Aateliset käyvät keskinäistä kamppailuaan, kuninkaan valtaistumelle on tunkua. Valtapelin keskellä vaeltavat käärmetanssija Nejah ja hänen praedor-kumppaninsa Vanha Koira ja Korpinsiipi, seurassaan salaisuuksia kantava Musta markiisi. Matkasta selvitäkseen heidän on suoriuduttava lukuisista maagisista ansoista, yliluonnollisista ilmestyksistä ja ihmishirviöistä.

Petri Hiltusen kuvittama.

Turun sarjakuvakauppa

Farrignian aarrekammioista on nyt löydetty hopeisia sankarikolikoita, joissa on muutenn samat mitat ja kuva-aiheet kuin aikaisemmin. Niitä voi ostaa Ville Vuorelalta alan tapahtumissa. Kolikot ovat lähes aitoa hopeaa (ero on atomitasolla – niissä ei ole ainuttakaan hopea-atomia), tarkemmin sanoen ns. saksanhopeaa eli valkokuparia tai alpakkaa. Kolikoilla on myös oma tuotesivunsa.

Uusin Praedor-kirja on nyt Erkka Leppäsen kirjoittama ja Vaskikirjojen julkaisema tarinakokoelma Helmiruhtinaat. Teos on jatkoa Kirotun maan ritarille ja sisältää myös 13 ennen julkaisematonta kuvaa Petri Hiltuselta.

Helmiruhtinaat kertoo praedor Falac Valkosulan elämästä ja seikkailuista Todin kaupunkivaltiossa ja sen liepeillä. Kirja sijoittuu enimmäkseen vuoteen 518 Valiarin aikaa eli ennen Hiltusen Taivaan suuri susi -albumin tapahtumia. Metsäläiskuningas Miran on yhä voimissaan, ja hänen valtakuntansa ajautuu väistämättä ristiriitoihin Todin kanssa. Falac haluaisi elää rauhassa puolisonsa Lystaran kanssa, mutta heidän kohtalonsa kietoutuvat väkisinkin kotikaupunkinsa kohtaloon.

Kirjan voi tilata suoraan kotiin Vaskikirjojen Holvi-verkkokaupasta:

https://holvi.com/shop/LvPPjV/product/5ca0daf341d75bf3146a1ec94c7f8a43/

Vuoden ainoa face-to-face roolipelitapahtuma, PraeCon 3, järjestetään Porissa lauantaina 28.8. Viime vuoden tapahtuma oli kerrassaan mainio, joten tule mukaan tekemään tästäkin ikimuistettava! Lisätietoja saa Pelikryptan sivuilta: https://pelikrypta.fi/blogs/pelipaivat-ja-tapahtumat/praecon-3

Ohjelmaa:

  • PÄÄVIERAS VILLE VUORELA johtaa Praedor-roolipeliä kello 14-20 kuudelle seikkailijalle. Valmishahmot annetaan kaikille. Osallistuminen: Ilmoittaudu Kryptalla ennen peliä, pelaajat arvotaan pöytään. Ville pitää myös päivän aikana pienen puheen, missä mm. kertoo Praedorin tulevaisuudensuunnitelmista.
  • STÅRMUNDIN RUNOUTTA & KÄDENTAITOJA. Tule katsomaan rengaspanssarin valmistusta. Voit kuulla runonluikauksenkin.
  • POHJAN KAARTIN KILPINEITO tulee esittelemään viikingin varusteita.
  • SUOMEN SUURIN PRAEDOR-FANI TEEMU VESTOVUO peluuttaa Praedoria kello 14-20 maksimissaan kuudelle pelaajalle.
  • ROPETUPA mukana menossa.
Nyt kun olemme nähneet useampia seikkailutarjokkaita, on aika kirjoitella hieman lisää ohjeita.

  • Käytä aina roolipelin terminologiaa ja elementtejä, kuten vaikeusasteita (Helppo-Rutiini-Haastava-Vaikea-Hyvin Vaikea-Melkein mahdoton).
  • Ominaisuusheitot kirjoitetaan yhteen, isolla alkukirjaimella ja lihavoituina: Voimaheitto, Karismaheitto
  • Taitoheitoissa taidon nimi on isolla alkukirjaimella ja kursiivilla, ja sen perässä on ”-heitto”. (Erätaidot-heitto, Alkemia-heitto)
  • Jos kuvailet jotakin, jonka koko ei ole ilmeinen, yritä antaa sille mittasuhteet (härän pään kokoinen kiviveistos, miehenkorkuinen aita jne.).
  • Tyypilliset jaconialaiset pituusmitat ovat vaaksa (10cm), askel (1m) ja virsta (1000m). Metrejä ja senttejä ei kannata käyttää.
  • Aukikirjoitettu dialogi vie tilaa ja on hankalaa lukijalle, joten keskustelut kannattaa usein kuvailla kertojan näkökulmassa (vartija kertoo, ettei nähnyt yöllä mitään erikoista). Jos tätä ei voida välttää, suorat sitaatit kannattaa erottaa omiksi riveikseen (ne kursivoidaan seikkailun taitossa).
  • Eeppiset sitaatit ja one-linerit ovat toki aina tervetulleita.
  • Hyvää kieltä ja kielioppia arvostetaan, mutta virheet kyllä korjataan oikoluvussa ja taitossa. Emme oleta kaikkien olevan kirjailijoita.
  • Burger Games varaa oikeuden vapaasti editoida julkaistavien seikkailujen tekstiä. Yritämme noudattaa alkuperäisen tekstin tarkoitusta ja henkeä, mutta meillä on kirjaimellisesti viimeinen sana.
  • Jos mukana on kuvia tai karttoja, jotka on tarkoitettu julkaistaviksi sellaisenaan, tarkistathan että niitä on lupa käyttää kaupallisissa julkaisuissa korvauksetta?
  • Jaconian yhteiskunta on toki patriarkaalinen, mutta miehiä on siitäkin vain puolet. Pulp-fantasialla on perinteensä, mutta emme elä enää 1930-lukua, joten NPC-roolijaossa voi olla tasa-arvoisempi kuin silloin.
  • Seikkailujen tasapainotus ei ole koskaan helppoa, joten pelinjohtajalle voi antaa vihjeitä jonkin kohtauksen helpottamisesta tai vaikeuttamisesta suuntaan tai toiseen.

Burger Games on kiinnostunut julkaisemaan Praedor-fanien kirjoittamia seikkailuja, erikseen tai kokoelmissa. BG maksaa tuotantoon hyväksytyistä rahaa julkaisuoikeuksia vastaan. Rojalteja ei tipu, elleivät myyntimäärät nouse tuhansiin. Kaikkien seikkailujen täytyy kuitenkin selvitä seuraavista haasteista:

Ville Vuorelan tarkastus, koskien kaikkea

Erkka Leppäsen tarkastus koskien kaikkea

Petri Hiltusen tarkastus koskien hyväksyttäviä teemoja ja kaanonia

Jotta seikkailukäsikirjoituksellasi olisi parhaat mahdollisuudet tulla hyväksytyksi ja saada virallinen Praedor-leima, alla on muutamia ohjeita ja neuvoja. Niistä poikkeaminen ei tarkoita hylkäystä, mutta mieti mitä teet.

Seikkailuiden täytyy noudattaa Praedor-tarinoiden kaanonia: maailman on oltava tunnistettavasti Jaconia (tai Borvaria), ei liian suuria historiallisia tai maantieteellisiä muutoksia, ja sekä velhot että taikuus ovat etäisiä ja mystisiä voimia, joita kuolevaisten on turha yrittää ymmärtää.

Muiden kirjoittajien hahmoja (Ferron, Nejah, Falac, Rotho, Etta jne.) vain luvan kanssa.

Seikkailu on kirjoitettu praedoreille: Oletus on, että pelihahmot ovat sääntökirjassa kuvattuja vaeltavia seikkailijoita. Sellaisina he seikkailuun tulevat ja sellaisina, vaikka ehkä sitten välivaiheen tai voitonriemuisen tauon jälkeen, he siitä myös lähtevät.

Jos seikkailusi poikkeaa tästä, aihepiiri ja siihen sopivien pelihahmojen teemat ja edellytykset on kerrottava erikseen.

Praedor on aikuisten fantasiaa – ikärajalla ei ole aina väliä, mutta teemat, tapahtumat, henkilöt ja niin edelleen tulee sovittaa aikuiseen makuun. Jos se samalla vetoaa myös nuorempaan yleisöön, aina parempi.

Vaikeat ja arkaluontoiset teemat – Praedor-tarinoissa käsitellään usein elämän varjopuolia, seksuaalisuutta ja niin edelleen. Myös roolipelin seikkailuissa sallitaan sellaisia aiheita ja teemoja, joita muut roolipelit ehkä karttaisivat. Rajat ovat kuitenkin olemassa ja vaikka seikkailuiden ei tarvitse kertoa onnellisia tarinoita, terve järki ja hyvä maku auttavat pitkälle. Burger Games arvioi seikkailut myös tästä näkökulmasta.

Listat ja tiivistelmät ovat hyvä asia. Eli jos seikkailussa on paljon tärkeitä ei-pelaajahahmoja, listat ja tiivistelmät heidän nimistään ja rooleistaan ovat enemmän kuin tervetulleita.

Ominaisuudet: Jos olennon tai henkilön suhteen ei voida suoraan viitata Pelinjohtajan kirjaan, sille on annettava arvot Pelinjohtajan kirjan EPH/hirviökuvausten mallin mukaan.

Pelinjohtajan kirjan seikkailukirjoittamisen ohjeet kannattaa lukea. Niiden noudattaminen on plussaa, mutta ei ehdottoman välttämätöntä, jos tapahtumien kulkua ja paikkoja voidaan esittää uskottavasti muutenkin.

Kirjoita Praedor-seikkailu, älä fantasiaseikkailua. Tietysti kaikenlaisia tarinoita saa toimimaan kaikenlaisissa maailmoissa, mutta yritä aina keksiä seikkailuusi jotain, mikä tekee siitä nimenomaan Praedor/Jaconia-seikkailun, eikä tavallista fantasiaseikkailua, jonka voisi sijoittaa minne tahansa.

Omat säännöt ja taulukot ovat tervetulleita, jos ne ovat helppoja käyttää ja lisäävät seikkailuun väriä, vaihtelua ja tunnelmaa. Samoin säännöt asioista, joita ei ole käsitelty muissa kirjoissa, mutta voisivat silti sellaisia kaivata, ovat plussaa. Sen sijaan säännöt ja taulukot, jotka korvaisivat tai oleellisesti muuttaisivat pelin omien sääntöjen toimintaa, päätyvät suurennuslasin alle. Suhtaudumme kompleksisuutta lisääviin ja uusia työvaiheita vaativiin sääntöihin erityisen penseästi.

Älä plagioi ketään tai mitään. Itsestään selvää, mutta tulipahan sanottua.

Käytä hyvää suomen kieltä ja noudata roolipelin terminologiaa

Sääntökirjoissa on paljon hyvää asiaa. Käyttämällä sen aarteita, liemiä, olentoja ja niin edelleen säästät vaivaa ja sivuja.   

Seikkailun keston tulisi olla vähintään 4 tuntia. Ylärajaa ei ole, mutta pitkä seikkailuteksti joka on tyhjää täynnä ei tule läpäisemään seulaa. Yksi syy siihen, että Pelinjohtajan kirjassa seikkailut jaettiin kohtauksiin, on että kohtausten välit ovat hyviä paikkoja lopettaa pelisessio ja jatkaa seuraavalla kerralla.

Kun seikkailukäsikirjoitus on hyväksytty julkaistavaksi (mikä voi vaatia myös jonkin verran korjauskierroksia), kirjoittajalle maksetaan palkkio ja samalla hän luopuu julkaisu- ja rojaltioikeuksista kyseiseen teokseen. Burger Games hoitaa myöhemmät työvaiheet, kuten myös taiton ja ei-oleellisen kuvituksen. Jos seikkailuun liittyy karttoja, arvioija murisee, mutta tarvittaessa niistä teetetään jossakin paremmat versiot.

Kirjoituspalkkiot vaihtelevat 50 ja 200 euron välillä. Kirjoittaja saa myös nimensä julkaisuun ja hänen maineensa elää ikuisesti. Todennäköisesti seikkailut julkaistaan useamman seikkailun kokoelmakirjoina, useilta eri tekijöiltä.

Olemme aina kiinnostuneita julkaisukelpoisista seikkailuista, mutta mahdollisen seikkailukokoelman julkaisu (jos niitä saadaan tarpeeksi) tähdätään Ropecon 2022. Siihen mukaan päästäkseen seikkailu tulisi lähettää vuoden 2021 loppuun mennessä.

Jos kiinnostaa tai aiheesta heräsi lisää kysymyksiä, ville@burgergames.com tai Facebookin Praedor-ryhmä ovat oikeat osoitteet.

Nämä ohjeet ovat alustavat ja varmasti täydentyvät ja tarkentuvat ajan kuluessa.

Kirjapaino pani hösseliksi ja 860 kiloa sääntökirjoja saapui Burger Gamesin toimistolle! Hyvältä näyttää, vaikka itse sanonkin. Olen erityisen tyytyväinen kansiin. Suuri kiitos Teemu Vestovuolle teknisestä avusta. Yllä on muutamia kuvia (selittämättömän sammakon kera).

Sääntökirjojen postitus ennakkotilaajille aloitetaan heti marraskuussa. Tavoitteena olisi saada postitettua kaikki kuukauden aikana (teitä on monta). Postituksen yhteydessä ennakkotilaajat saavat myös linkin, josta he voi käydä lataamassa PDF-tiedostot kirjoista. Tiedostot eivät ole kopiosuojattuja tai muutenkaan pilattuja, joten homma toimii luottamusperiaatteella.

Kirjat tulevat myyntiin jälleenmyyjille 8. joulukuuta, jolloin Praedor-roolipeli täyttää 20 vuotta. Kaupoista ostaneet asiakkaat saavat PDF-tiedostonsa jälleenmyyjältä. Kysy jälleenmyyjältäsi lisää ja ota yhteyttä kauppa@burgergames.com jos tulee jotain ongelmia. Näillä näkymin jälleenmyyjiä tulevat olemaan Fantasiapelit, Puolenkuun pelit, Pelikrypta ja Oh My Game!

 

Roolipelin uuden laitoksen kunniaksi on teetetty erä Seikkailija (S-paita) ja Velho (V-paita) -teemaisia paitoja, koot S – XXL. Mallina poseeraa Bard & Jesterin Jani!

Paitoja voi kysellä Ville ”Burgeri” Vuorelalta alan tapahtumissa tai sopia noudon Myyrmäestä. Koosta ja mallista riippumatta hinta on aina 20 euroa.

MUTTA…

Jos olet ennakkotilannut Praedor 2.0 -roolipelin postitse, voit myös mailata kauppa@burgergames.com ja kertoa millaisen paidan (V, S, mikä koko, vaiko useampia) haluat liittää tilaukseesi. Saat vastausviestin joka kertoo onko paitoja vielä jäljellä ja jos on, minne ne voi maksaa. Paidat lähetetään sitten roolipelin mukana joulukuun alussa.

First come first served, eikä paitoja riitä loputtomiin.

Praedor-roolipelin 2. laitoksen ennakkomyynti sulkeutui tänään aamulla. Kiitos kaikille tilaajille, pallo on nyt minulla ja kunhan viimeiset kuvat saadaan paikoilleen, alan jutella kirjapainon kanssa.

Borvariakorttipelin digitaalinen peliversio on täällä!

PDF:n sisään rakennettu korttisimulaatio mahdollistaa pelinjohtajan ohjastavan Borvariareissun ilman itse korttipakkaa. Peli on tarkoitettu erityisesti etäpelaamiseen, esimerkiksi Discordin tai jonkin muun streamauspalvelun välityksellä jossa voit jakaa korttipe lin ruudun pelaajien nähtäväksi.

Jatka tuotesivulle tästä.

Uusi novelliantologia Tarinoita Jaconiasta on ilmestynyt Vaskikirjoilta. Kirja sisältää kaksitoista novellia ja kaksi raapaletta, joissa päähenkilöinä eivät ole praedorit vaan Jaconian muut asukkaat. Kirjaa voi tilata suoraan kustantajalta alle ohjevähittäishinnan.

http://www.vaskikirjat.fi/tarinoitaJaconiasta.html

Antologian sisältö:

  • Mikko Mustajärvi: Salamurhaaja (raapale)
  • Kristel Nyberg: Lapsenpäästäjä
  • Joni Tanskanen: Velka
  • Niko-Samuli Salonen: Käenpoika
  • Erkka Leppänen: Ainoan jumalan koulut
  • Teemu Korpijärvi: Hopeaa käden täydeltä
  • Sakari Peuranen: Miekkaa mahtavampi
  • Ville-Veikko Jylhämäki: Luojantappaja
  • Peter Lundström: Viimeinen toivo
  • Vesa Lehtinen: Linnake
  • Jaakko Alamikkula: Miekkamestari
  • Juha Rauhamäki: Suojelija
  • Pekka Rihko: Kiven sisässä
  • Erkka Leppänen: Jumalallinen väliintulo (raapale)

 

Ennakkotilaus on päättynyt!

PRAEDOR-roolipelin kauan odotettu 2. laitos ilmestyy 8.12.2020, eli päivälleen 20 vuotta alkuperäisen julkaisun jälkeen. Se tulee myyntiin alan liikkeisiin ympäri Suomen. Roolipelinsä ennakkotilanneet saavat sen samoihin aikoihin postissa tai voivat noutaa sen Myyrmäestä.

Seikkailijan kirja

Lopullinen pohjaväri voi olla tummempi, kuviot ovat kullanvärisiä

Seikkailijan kirja

  • Kovakantinen, 156 sivua, keinonahkakannet metalliväreillä.
  • Jaconian värikartta
  • Useiden eri taiteilijoiden upea sisäkuvitus
  • Lisää Petri Hiltusen maailmasarjakuvaa!
  • Tuoreimmat versiot säännöistä, runsailla esimerkeillä
  • Uusi ja pelattavampi alkemia!
  • Kaikki ja enemmänkin kuin mitä pelaajan tarvitsee tietää
  • Pelkällä Seikkailijan kirjallakin voi pelata
  • PDF-versio samasta kirjasta

Pelinjohtajan kirja

Lopullinen pohjaväri voi olla tummempi, kuviot ovat hopeanvärisiä

Pelinjohtajan kirja

  • Kovakantinen, 156 sivua, keinonahkakannet metalliväreillä
  • Useiden eri taiteilijoiden upea sisäkuvitus
  • Kokonaan uusi ja perinpohjainen pelinjohtamisen ohjeistus
  • Seikkailuja, hirviöitä, aarteita ja outoja kohtaloita
  • Borvarian ja Jaconian laajennetut kuvaukset, päivitettyinä vuoteen 520 Va.
  • Lukupaketti kaikille pelinjohtamisesta ja/tai Jaconiasta kiinnostuneille
  • PDF-versio samasta kirjasta

 

Näin monikanavaisen sosiaalisen median aikana perustettiin Praedor.net Discord-palvelin.
Palvelimella on mahdollisuus keskustella chatissa muiden pelaajien, pelinjohtajien ja kirjailijoiden kanssa. Joskus hyvällä säkäheitolla saattaa mystinen Burgerikin vilahtaa paikalle…

Palvelin on varustettu noppabotilla. Yhteisön etäpelejäkin voi pelata ääni- ja  tekstikanavilla. Pelinjohtajille on omat piiloheittokanavat.

Linkin Discordiin löydät Praedor-ryhmästä Facebookissa.

Tervetuloa!

Näin ruton riehuessa Praedor-roolipeliä on tullut pelattua enimmäkseen etänä, seikkailukortteja apuna käyttäen. Paikka- ja vaarakorttien kuvat ovat nyt ladattavissa ilmaiseksi ja ainakin Roll20-palvelussa niistä pystyi luomaan digitaaliset korttipakat. Näillä korteilla on seikkailtu Borvariassa jo monta kertaa. Jos joku tietää jonkin toisen etäroolipelaamista tukevan palvelun, johon voi luoda omia korttipakkoja, otamme tiedon kiinnostuneena vastaan.

Paikkakortit voi ladata täältä (.zip)

Vaarakortit voi ladata täältä (.zip)

Kuvassa pelisessiomme lopputilanne. Tutkittuja paikkoja ja voitettuja/vältettyjä vaaroja oli niin paljon, etteivät tahtoneet enää mahtua samaan kuvaan!

Nyt kun Praedor-roolipelin yleisösessioita on tarkoitus pitää kuukausittain, niin teetin pienen erän Deluxe-seikkailukortteja. Ne ovat paljon isompia kuin tavalliset seikkailukortit, tulevat valmiiksi 100 kortin pakoissa (mikä vastaa kahta vanhaa pakkaa) ja rasiakin on hieno.

Deluxe- ja perinteinen korttikoko

Valitettavasti yleisösessiot menivät tauolle koronaviruksen vuoksi, mutta Deluxe-kortteja voi tilata lähettämällä yhteystietonsa (postiosoite ja puhelinnumero) osoitteeseen kauppa@burgergames.com. Vastausviestissä saa tilinumeron jonne voi maksaa.

Hinta on maaliskuun loppuun asti 30 euroa per pakka + 10 euroa postikuluja tilauksen koosta riippumatta. Sen jälkeen hinta nousee 40 euroon per pakka ja myyntiä jatketaan niin kauan kuin tavaraa riittää (ennakkotilausten jälkeen jäljellä on parikymmentä pakkaa).

Myös kolikoita on teetetty lisää ja hinta on tuttuun tapaan 2 euroa per kolikko. Erityisiä kylkiäisi kuten kukkaroita ei nyt ole.

Praedor-roolipeli ilmestyi alkujaan 8.12.2000. Tämän vuoden joulukuussa se täyttää 20 vuotta ja sen kunniaksi ilmestyy roolipelin versio 2.0, tai niin sanottu toinen laitos. Selittämättömällä toisen laitoksen kirjojen kansikuvaluonnokset näyttävät tosiaan päässeen vuotamaan! Burger Gamesin kehitysstudiossa on myyrä ja lehdistötilaisuuksissa teollisuusvakoojia!

Kirjat ovat keinonahkapäällysteisiä kovakantisia kirjoja metallivärikaiverruksin. Molemmissa on 152 sivua ja toivon mukaan myös kangasnauhakirjanmerkki. Sisäkansissa on Miska Fredmanin tekemä värikartta Jaconiasta ja Borvarian reunoista. Vähintään kolme uutta sivua sarjakuvaa, muutenkin paljon uutta kuvitusta.

Ennakkotilaus tulee alkamaan viimeistään kesällä, ilmestymisajankohta 8.12.2020. Ennakkotilaus tulee olemaan hyvin edullinen ja lisätietoja julkaistaan huhtikuun 2020 aikana (jolloin painosta saadaan sitova tarjous).

Suorien valmistuskulujen kattamiseksi tarvittaisiin n. 100 ennakkotilausta. Jos päästään sen yli, alan tutkia uutta, paremmin tehtyä pelinjohtajan näkösuojaa ennakkotilaukseen kuuluvana stretch goalina.

Seikkailijan kirja Pelinjohtajan kirja

Luonnos siitä miltä kannet tulevat näyttämään. Seikkailijan kirja on kultaa punaisella pohjalla, pelinjohtajan kirja hopeaa sinisellä pohjalla. Myös takakannet on kuvioitu.

Sisältö päivitetään Jaconian vuoteen 520 V.a. ja ottamaan huomioon tähän mennessä ilmestyneet kirjat ja uudet sarjakuvat. Lisäksi lisäkirjojen ja 20 vuotta jatkuneen pelitestauksen parhaat palat päätyvät lopulta säännöiksi ja sarjakuvamuotoista maailmakuvausta on tulossa useampia uusia sivuja.

Vanhat ja uudet kuvittajat ovat ilmaisseet kiinnostuksensa Praedor 2.0:n kuvitttamiseen. Alla Jouni Koposen näyte esimerkkihahmona tarjotusta varkaasta:

varas

Markus Staaf julkaisee vihdoin usean vuoden työskentelyn jälkeen rajoitetun CD sinkun Jaconian musiikillisista teemoista. Täyspitkä albumi on tulossa möhemmmin 2019-2020.

Suurimmat fanit ehtivät ostaa rajoitetun 100kpl sinkun Ropeconista: Vaskikirjojen myyntipisteestä.

Rajoitettu levy sisältää muutaman kappaleen, joita ei tulla näkemään milloinkaam muissa julkaisuissa.

Kielletyn Rakkauden Kirja on neljäs virallinen lisäkirja Praedor-roolipeliin. Tämä Kristel Nybergin ideoima ja kirjoittama lähdeteos kertoo kaiken mitä olet aina halunnut tietää Jaconian avioliitoista, prostituutiosta, seksuaalivähemmistöistä ja niin edelleen, aina kuninkaallisten makuuhuoneiden likapyykkiä myöten. Samalla se on perinpohjainen katsaus Jaconian yhteiskuntiin ja kulttuureihin sellaisesta näkökulmasta, jota muissa roolipeleissä ei yleensä käsitellä.

Kielletyn rakkauden kirjassa on kokonainen valmisseikkailu ja useita seikkailutäkyjä aiheen tiimoilta, sekä tietysti nautintoon ja lisääntymiseen liittyviä aarteita. Se onnistui myös houkuttelemaan tavallista suuremman kirjon kuvittajia, kuten Mari Mur ja Hans Zenjuga. Toivottavasti tämä ei ollut vain onnenkantamoinen vaan enne tulevasta.

Teos on kovakantinen, 80-sivuinen ja tulee olemaan saatavilla Fantasiapeleistä, Puolenkuun peleistä ja Pelikryptasta.

8. joulukuuta 2000 oli hyinen ja tuulinen talvipäivä. Ajoin autolla Yliopistopainoon hakemaan ensimmäisiä Praedor-roolipelin laatikoita Teollisuuskadulta ja kannoin niitä parkkipaikalta Fennian edestä silloin Kaisaniemessä sijaitsevaan Fantasiapelien liikkeeseen. Muistaakseni ensimmäinen tilaus oli suoraan viisi laatikkoa, joten sain toiselle hakureissulle apua. Mutta viikkoa myöhemmin operaatio piti tehdä uudelleen, sillä koko toimituserä oli myyty ja ensimmäinen painoseräkin loppui kuukaudessa. Seuraavaan Ropeconiin mennessä Praedor-roolipelistä oli tullut kaikkien aikojen myydyin suomalainen roolipeli melkoisella marginaalilla. Se titteli on sittemmin jouduttu luovuttamaan eteenpäin, mutta se on edelleen yksi pelatuimpia ja sillä aktiivinen ja osallistuva harrastajakuinta.  Sääntökirja ei suinkaan ollut täydellinen. Olimme menneet lupaamaan roolipelin vuoden 2000 aika, joten joulukuuhun mennessä oli jo kiire. Osa virheistä ja puutteista korjattiin 1.1. versiossa 2006.

Praedor-roolipeli inspiroi kokonaisen sukupolven suomalaisia roolipelikirjailijoita kokeilemaan onneaan ja parhaat, tai ainakin sitkeimmät, ovat yhä työn touhussa. Roolipelin ympärille syntyneestä yhteisöstä nousi myös useampia novelli- ja romaanikirjailijoita.

Praedor-roolipeli on saanut kolmannen virallisen lisäkirjansa; kovakantisen 104-sivuisen opuksen nimeltä Varjojen kirja.

Varjojen kirja keskittyy seikkailuihin Jaconian rajojen sisäpuolella ja  miten muinaisen menneisyyden käänteet ja jäänteet vaikuttavat tähän päivään. Vaikka Jaconian rahvas karttaa muinaisen maailman varjoja, ne vetävät puoleensa seikkailijoita ja aarteenetsijöitä. Joskus praedorit ovat siinä porukassa kunniallisemmasta päästä. Kirjassa on myös neljä pitkää valmisseikkailua, uusia hirviöitä ja seikkaperäinen kuvaus Warthin raunioista upean kartan kera. Lisäksi mukana on Miska Fredmanin tekemiä luolasto- ja rauniokarttoja, kuten Kirotussa kirjassakin. Varjojen kirja ilmestyi Ropeconissa ja kattoi tuotantokulunsa 24 tunnissa. Nyt tapahtuman jälkeen sitä saa Praedor-roolipelin tavanomaisilta jälleenmyyjiltä: Fantasiapeleistä, Puolenkuun peleistä ja Pelikryptasta. Katso tuotesivua.

Ropecon 2018 oli Praedorille muutenkin hyvää aikaa. Roolipeliin liittyviä tuotteita myytiin runsaasti ja Varjojen kirjan tuotantokustannukset oli katettu 24 tunnissa. Aavetaajuus möi Käärmetanssijan loppuun ja Bard & Jester sai myytyä kaikki Praedor-noppakuppinsa. Varjojen kirjan julkaisuesitelmällä oli runsaasti yleisöä ja yllättävän moni oli vaivautunut paikalle myös lauantaina puolelta päivin kun haastattelin Sakari Peurasta, Uponneen jumalan unen kirjoittajaa. Ropeconissa kerrottiin myös tulevasta. Alkuperäinen suunnitelmani oli pitää roolipelin suhteen välivuosi 2019, mutta sen sijaan roolipeliin ilmestyykin Kristel Nybergin kirjoittama kielletyn rakkauden kirja. Lisäksi ensi vuonna ilmestyy runsaasti Praedor-fiktiota ja toivon mukaan myös seuraava pitkä romaanini Verivartio.

Sitä seuraavana vuonna, eli 2020, Praedor-roolipeli täyttää 20 vuotta. Tarkka syntymäpäivä on 8.12. ja silloin on tarkoitus julkaista jotakin todella erityistä.

Seuraava Praedoriin ja Praedor-roolipeliin liittyvä tapahtuma on Tracon 7.-9.9., jossa on tarjolla Praedor & Stalker – roolipelejä kauhun kiertoradalta -esitelmä, sekä Burgerin kahvihetki vapaamuotoista keskustelua ja kenties Ropeconissa heränneitä kysymyksiä varten. Ajankohdat löytyvät Traconin ohjelmakartasta.

Uusi Praedor-novelliantologia Kahden maailman seikkailijat on ilmestynyt. Teos sisältää 12 novellia ja 2 raapaletta, jotka kaikki ovat ennenjulkaisemattomia. Kirja on saatavilla hyvinvarustetuista kirjakaupoista sekä tietenkin suoraan Vaskikirjoilta tilaamalla.

https://www.vaskikirjat.fi/kaksimaailmaa.html

Antologian sisältö:

  • Petri Hiltunen: Esipuhe
  • Mika Misfit: Vielä nousee pimeys (raapale)
  • Erkka Leppänen: Uhkapelurit
  • Niko-Samuli Salonen: Lumivuorten peto
  • Petteri Hannila: Rakkauden kirous
  • Vesa Lehtinen: Petetty puolikas ja raunioruhtinas
  • Teemu Korpijärvi: Rohdonsekoittaja
  • Jaakko Alamikkula: Pelkuri
  • Juha Rauhamäki: Kaksi nuotiota
  • Kristel Nyberg: Hiramonin hammas
  • Tuomas Luttinen: Katupoika
  • Sini Ruohomaa: Maustemarkkinoilla
  • Ville Yli-Knuutila: Kalpea kruunu
  • Sakari Peuranen: Tuhkaksi sillat paloivat
  • Mikko Rauhala: Vakioreitti (raapale)

 

Vaskikirjat on julkaissut Sakari Peurasen uuden praedor-romaanin Uponneen jumalan uni. Voit tilata kirjan suoraan kotiin lähettämällä Vaskikirjoille sähköpostia (info@vaskikirjat.fi) 22 euron hintaan (sisältäen postikulut). Kirjaa pitäisi tulla saataville muihinkin kirjakauppoihin, ja jos ei tule, vaadi sitä!

https://www.vaskikirjat.fi/uponnut.html

 

Hyvää iltapäivää Praedor.netin verkkotiimistä!
Olemme jo jonkin aikaa rakentaneet perusrunkoa kunnon Wikille Praedorin maailmasta. Tällä hetkellä Wikissä on vain maantiedettä ja toivotamme kaikki innokkaat rakentamaan Praedorin maailmasta syvällisemmän kuin koskaan aikaisemmin. Liity mukaan projektiin alla olevasta linkistä:
https://www.praedor.net/wiki/

Koska kysyntää näyttää riittävän, jo kertaalleen loppuunmyydystä Praedor-roolipelin lisäosasta ”Salaisuuksien kirja” on otettu uusi painoserä. Neuvottelut jälleenmyyjien kanssa ovat käynnissä, mutta eiköhän Salaisuuksien kirjaa saa piakkoin taas kaikista alan liikkeistä.

salaisuuksien kirja

Onneksi olkoon Johanna Mustapäälle, jonka Praedor-teemainen asu ”farrignialainen hovipuku” voitti palkinnon Worldcon75-tapahtuman naamiaisissa. Mahtava juttu!

Myös näitä sivuja on päivitetty. Roolipeli-kategoriassa on kaksi uutta ”tuotetta”, eli korjauksia ja selityksiä, sekä ilmaisia apuvälineitäEnsimmäiseen on koottu enimmäkseen Kirotun kirjan kömmähdyksiä ja epäselvien sääntötulkintojen korjauksia, ja jälkimmäisessä on linkkejä ilmaiseksi ladattaviin hahmolomakkeisiin ja muihin pelaamista helpottaviin työkaluihin.

Muistutamme kävijöitämme myös siitä, että Petri Hiltusen Kolmen valtiaan tarina -sarjakuvat ovat ladattavissa ilmaiseksi täältä.

Praedor-roolipelin ja sen lisäosien julkaisija Burger Games on kirjailija Ville ”Burgeri” Vuorelan takataskussa oleva toiminimi, joka ainakin paperilla on pienkustantamo (se on paljon muutakin, mutta Praedorin kannalta sillä muulla ei ole merkitystä). Ville on vuodesta 2003 alkaen pitänyt blogia tekemisistään, menemisistään ja tulemisistaan. Se on pitkään ollut paras uutiskanava sen suhteen mitä Burger Games tekee tai miettii. Henkilökohtaisista syistä johtuen päivityksissä on ollut pitkä tauko, mutta nyt blogia on taas päivitetty Ropecon 2017 -kuulumisilla, ja eiköhän se palaa normaaliin päiväjärjestykseen myös tästä eteenpäin.

https://www.burgergames.com/notes/summer17.html#310727

 

 

Praedor-roolipelin kauan odotettu Borvariaan keskittyvä lähdeteos ”Kirottu Kirja” tuli tänään painosta ja on nyt Burger Gamesin salaisen tulivuoritukikohdan varastoissa piilossa. Siinä on 94 sivua ja se tulee myyntiin Ropecon-viikolla 24.7. alkaen. Sitä odotellessa, takakansiteksti:

Kirottu Kirja on toinen virallinen lisäosa legendaariseen PRAEDOR-fantasiaroolipeliin. Se on rauniokaupunkien, kammottavien hirviöiden ja satumaisten aarteiden kirja, joka myös uudistaa roolipelin sääntöjä.

Kirottu Kirja tuo peliin niin paljon uusia hirviöitä ja olentoja, ettei niitä enää koskaan tarvita lisää. Kattavat aarteiden ja muinaisten salaisuuksien kuvaukset toimivat myös Jaconian rajojen sisäpuolella seikkaileville.

Kirottu Kirja antaa pelinjohtajille sivukaupalla neuvoja raunioromantiikasta, toimintakohtausten peluuttamisesta ja kuinka tavoitetaan oikea tunnelma. Mukana on myös paljon tietoa Borvarian historiasta ja olosuhteista.

Kirottu Kirja on tehty paitsi pelinjohtajille, myös kaikille Jaconian ja erityisesti Borvarian salaisuuksista kiinnostuneille, heräsipä kiinnostus sitten sarjakuvien, kirjojen tai roolipelin kautta.”

Sääntöuudistusten ja lisämateriaalin paljouden takia olen itse alkanut kutsua Kirotun Kirjan jälkeistä roolipeliä versionumerolla Praedor 1.2 (sääntökirjassahan on versionumero 1.1.), koska roolipeli ei tämän jälkeen ole enää entisensä. Lisäksi Kirotulla Kirjalla on muuan salainen ominaisuus, joka paljastuu kun se tulee myyntiin. Sen herättämä vastakaiku tulee ohjaamaan Burger Gamesin tulevia tuotantoja hyvin perustavanlaatuisesti.

Muistakaa myös julkaisuesitelmä ”Kirottu Maa ja Kirottu Kirja” Ropeconissa perjantaina 28.7. kello 19.00!

Tämän vuoden Ropecon järjestetään Messukeskuksessa 28.-30.7. ja Praedor on menossa mukana, raskaammalla edustuksella kuin koskaan ennen. Ropeconissa julkaistaan sekä Borvariassa seikkailemisen perusopas Kirottu Kirja, että jo nyt kuuluisat Praedor-seikkailukortit, joista saatiin jo esimakua Vaaliconissa keväällä. Ensiksi mainittua myyvät kaikki alan liikkeet Fantasiapeleistä alkaen ja jälkimmäistä D-oom Products. Älkääkä unohtako Käärmetanssijaa, Salaisuuksien kirjaa, Koston kukkuloita tai Kirotun maan ritaria. Kaikkia näitä saa conista ja kaikkien tekijät ovat paikalla, mikä nimikirjoituksenmetsästäjille tiedoksi.

Ohjelmapuolella on luvassa Praedor – Kirottu kirja ja Kirottu maa julkaisuesitelmä toistaiseksi tuntemattomaan ajankohtaan, sekä Jaconia – jaettu maailma -paneeli, jossa kaikki tämän hetkiset Praedor-kirjoittajat (Ville, Petri, Erkka, Jaakko) ruotivat luovaa työnjakoa ja kaanonin ylläpitoon liittyviä kommervenkkejä kun kaikki tekevät vähän niin kuin omia juttujaan. Sekä tietysti rohkaisevat uusia kirjailijoita (ja miksei roolipelikirjailijoitakin) tarttumaan aiheeseen.

Jos olet itse aikeissa järjestää Ropeconissa jotakin Praedor-aiheista, kuten vaikkapa pelisession, kerro minulle (ville_at_burgergames.com) ja tee meidät iloisiksi. Autamme missä voimme.