Jaconia on pyöreä ala maata keskellä ammoin kuolleen muinaiskulttuurin rauniokaupunkia, eikä velhokuninkaiden kuoltua ole hengissä ketään, joka olisi koskaan nähnyt toisenlaista maailmaa. Nyt maailman raja on Suden autiomaa, ja sen toisella puolella levittäytyy Borvaria, mustan magian ja hirviöiden kansoittama helvetillinen rauniokaupunki, niin laaja että sen keskelle jäävä Jaconia on kuin saari meressä. Kukaan ei tiedä mitä Borvarian takana on.

Pohjoinen Jaconia on tiheään asuttu. Maalaiskylät ovat usein näköetäisyydellä toisistaan ja peltotilkkujen mosaiikki peittää matalia kukkuloita, paitsi minne on jätetty pieniä metsäalueita aatelisten metsästysmaastoksi. Korkeammissa maastonkohdissa kohoaa uljaita linnoja ja ritareiden kartanoita, joita muinaiset velhot rakensivat itselleen tai orjia valvoville voudeilleen ja joiden nykyisillä asukkailla ei ole yleensä aavistustakaan asuinpaikkansa synkistä ja unohdetuista salaisuuksista.

Pohjoisten valtakuntien valtavat ja ikivanhat pääkaupungit ovat kasvaneet ulos muureistaan jo moneen kertaan. Kuolevaiset ruhtinaat asuvat nyt tuhansien vuosien ikäisissä palatseissa ja joko matkivat velhokuninkaiden tyyliä tai torjuvat menneisyyden kokonaan. Näissä palatseissa toimii myös yliopistoja ja oppineita, ja kun taikuus on kerran kielletty, tutkivat he tieteitä ja teknologiaa. Kirjapainot, kompassit, jousitetut kellot, ruutiraketit sekä erilaiset alkemistien liemet ja ihmeelliset eliksiirit ovat merkkejä uuden aikakauden tulosta.

Jaconian eteläpuolisko on kuivempi. Franfarin jokilaakson rinteitä peittävät suuret metsät, jotka lähellä laakson pohjaa ovat vehmaita lehtimetsiä ja ylempänä rinteillä jylhiä havumetsiä ja korpia. Kaupunkeja ja valtakuntia löytyy myös Franfarin varrelta etelästä, mutta ne ovat pohjoista vähäisempiä ja villien metsämaiden ympäröimiä, joissa ei tunnusteta lakeja tai ruhtinaita.

Läntinen Jaconia on harvaanasuttua, ainoastaan Läntisten niittyjen ja vuorten väliin jäävä Selfian valtakunta lasketaan osaksi rikasta pohjoista, mutta jo Gonianjoen varrella kasvavat korvet ja suot ovat asumattomat. Etelässä kohoavien vuorten barbaarikansat pitävät rajaseutujen kyläläisiä kauhun vallassa ja monet maksavat heille kallista veroa välttyäkseen ryöstöretkiltä. Vuoriston eteläkärjessä on Angarin kaupunki, jonka valtakunta alkaa siitä itään, mutta edes kaupunkia ympäröiviä vuoria eivät sen ruhtinaat enää hallitse. Kaikki vuoristolaisten taltuttamiseksi tehdyt sotaretket ovat päättyneet tappioon.

Sisämeren rannalla kohoavat sateiset Itäiset vuoret eivät ole yhtä korkeita kuin läntiset veljensä, mutta ne ovat jyrkemmät ja vaikeakulkuisemmat. Myös täällä asuu vuoristolaisheimoja, mutta niiden veri ja kulttuuri ei ole säilynyt yhtä puhtaana kuin lännessä. Vuorista itään ovat itäiset kaupungit, jotka olivat kerran kukoistavia valtakuntia, mutta rutto, nälkä, tuhoisat sodat ja miltei vuosisata vuoristolaissyntyisten valloittajien alaisuudessa (joista nykyiset hallitsijat polveutuvat) ovat tehneet niiden loistosta lopun. Kaiken huipuksi Borvariasta virtaavien jokien myrkyllinen vesi saastutti rantojen kanavat, ja ainoastaan vuorilta virtaavien jokien jyrkkärinteisiä varsia voidaan enää viljellä. Vielä kauempana idässä, Borvariasta virtaavien jokien takana, ovat itäisten paimentolaisten (varnat) maat, eikä siellä suvaita muukalaisia.